Hartaus päivääsi

Keskiajalla oli tapana ripotella tuhkaa päälleen sen merkiksi että katuu syntejään ja paastonaika alkaa.

Syntien katuminen kuuluukin kristityn elämään luonnostaan, mutta paasto…hmm.
Ensimmäiseksi tulee mieleen painonpudotus, itse olen syömällä (vähemmän) menettänyt melkein kymmenen kiloa elopainostani :). Syömistottumusten muutos on avaintekijä, itse en enää usko laihdutuskuureihin.

Kristilliseen paastoon olisi hyvä kuulua edellä mainitun syömisen lisäksi esim. televisio, sosiaaliset mediat, kännykän vahtaaminen ym. Helppo kirjoittaa, mutta tottumuksia on vaikea muuttaa.
Raamatun ja hengellisten julkaisujen lukeminen on erittäin hyvä vaihtoehto edellä mainituille asioille, sillä Jumala sana ei tyhjänä palaja Jes. 55:11

Esimerkiksi Paavalin kirjeet ovat sanaa nykypäivän ihmiselle suoraan, sopivat jokaiseen aikakauteen. Olen useasti miettinyt, kun olen televisiosta jonkun hömppäohjelman katsonut, oliko tämä nyt sitten rakentavaa istua ja tuijottaa tuota kapistusta.

Paljon paremminkin olisi ajan voinut käyttää. Olenkin saanut karsittua jonkinverran television katselua, nykyään riittää uutiset ja joitain ”miesohjelmia” kuten vaimo niitä kutsuu (autojen rakentelua ja Alaskan erakkoja ym.)

Ei syntiäkään sovi unohtaa, joka päivä jotain menee Jumalan tahtoa vastaan, vaikka ei tieten tahtoen mitään väärää tekisikään. Onneksi Jumalan anteeksianto Jeesuksen ristinkuoleman kautta on mittaamaton. Jumala haluaa että jokainen ihminen kerran pääsisi taivaan kotiin.

Jarkko Hautala

Törmäsin hiljattain lähimmäiseen. Hän käveli minua kohti ja jo kaukaa rakensin oman mielikuvani hänestä. Hän tuli ystävällisesti luokseni ja pyysi odotetusti minulta muutamaa euroa ruokaan. Omien mielikuvieni ja ennakkoluulojeni kanssa vastasin hänelle kuin automaattisesti, ettei minulla valitettavasti ole käteistä. En tiedä puhuinko totta, sillä aika usein lompakostani löytyy käteisen sijaan vain kuitteja ja kortteja, mutta kohtaamisen yhteydessä en edes vaivautunut asiaa tarkistamaan. Muutaman sanan kuitenkin elämästä vaihdoimme ja kun jatkoin matkaani, hän huusi perääni: ”Jumalan siunausta!” Tunsin häpeää omista ennakkoluuloistani ja nihkeydestäni yrittää auttaa häntä muutamalla eurolla, mutta myös iloa hänen asenteestaan ja toivotuksestaan. Matkaa jatkaessani mietin, olinko tiedostamatta jaotellut itseni ja kohtaamani lähimmäisen eri arvoasteikolle. Pidinkö itseäni parempana ihmisenä kuin häntä, joka oli pyytänyt minulta rahaa ruokaan? Ja miksi hän toivotti minulle Jumalan siunausta? Mieleeni hiipivät ensi sunnuntain evankeliumistakin tutut sanat: ”Monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Aika helposti me ihmiset määrittelemme, millainen on hyvä kristitty tai ketä Jumala rakastaa. Aina kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä se päälle päin näyttää. Ne, jotka määrittelemme omien mittareittemme mukaan viimeisiksi, voivat ollakin ensimmäisiä taivasten valtakunnassa.  Ja ne, joille meidän armomme ei riitä, voivatkin olla Jumalan armon kosketettavissa.

Vaikka maallisessa elämässä ihmisen täytyy yrittää paljon omilla teoillaan ansaitakin, omilla ansioillamme meistä ei kuitenkaan koskaan tule Jumalan rakastama ja siunaama ikuisen elämän perillinen. Onneksi. Jos Jumalan siunaus, rakkaus ja lupaus ikuisesta elämästä pitäisi ansaita teoilla, voisi ne jäädä aika monelta saamatta. Omilla ansioillamme emme Jumalalta mitään saa, vaan Jumala lupaa meille rakkautensa ja ikuisen elämän Jeesuksen ansiosta. Se on sitä Ansaitsematonta Rakkautta Meidän Osaksemme, kuten rippikoulussa Kari-pappi armosta opetti. Ja sen varassa me kaikki, niin minä, kohtaamani lähimmäinen kuin sinäkin saamme elää ja olla. Jumala rakastaa ja antaa anteeksi, Jumalan rakkauden varassa saamme opetella olemaan lähimmäisiä ja tuota ansaitsematonta rakkautta riittää Jumalalta, onneksi, jokaiselle päivälle!

Sanna Ålander