”Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän kuuli ja avasi tien.” Psalmi 118:5
Joskus väsyttää pitää itsestään huolta. Olo on vetämätön työpäivän jälkeen ja yöunetkin jäävät joskus vähille. Mielessä ei pyöri ainoataan ajatusta lähteä ulos vaan enemmänkin tekee mieli jäädä sisälle syömään herkkuja sohvalle loppuillaksi.
Ennen oli näin, kun ei ollut motivaatiota pitää itsestään ja jaksamisesta huolta. Kummasti vieroksuin ajatusta siitä, että liikunta olisi jotenkin pään nollausta. Monia vuosia meni ihmetellessä, miten oikein saisin itseni pitämään liikunnasta. Se oli enemmänkin kaukainen haave olla jonain päivänä liikunnallinen ihminen.
Lopulta mittani tuli täyteen eräänä tammikuisena iltana koiran pissalenkiltä tultaessa. Polveni ja selkäni olivat niin kipeät nukkumaan mennessä, että melkein itketti. Olo tuntui kertakaikkisen surkealta. Olin kyllästynyt siihen, että omat paikkani alkoivat hajota jo ennen 30-ikävuotta. Lopulta päätin kääntyä rukouksen puoleen yhdessä mieheni kanssa, että Jumala auttaisi minua tekemään lopullisen elämäntapamuutoksen. Halusin olla terveempi, energisempi ja ennen kaikkea kivuttomampi. Rukoillessamme sain sydämeeni rauhan siitä, että asiat kyllä järjestyvät pikkuhiljaa. Niin ne sitten lopulta järjestyivät.
Nykyään voin paljon paremmin. Olo on kevyempi ja huomattavasti iloisempi, eivätkä selkä tai polvet ole niin kipeät kuin viime tammikuussa. Helppoa uuden omaksuminen ei ole ollut, mutta en olisi pystynyt tähän ilman jokapäiväistä rukouskävelyä Jumalan kanssa. Lenkillä ollessa olen ottanut tavaksi rukoilla erilaisia asioita tai jonkun läheisen puolesta. Mitä mieleen nyt ikinä tuleekaan. Olen kiitollinen siitä, että viimein minulla on tapa, jolla saan itseni pitämään liikunnasta. Se on mukava hetki päivästä, jolloin voin jutustella kahdestaan Jumalan kanssa.
”Minä kiitän sinua siitä, että kuulit minua ja pelastit minut.” Psalmi 118:21
Susanna Karila
